Oi haha ei pitäisi kuulla tällaisia uutisia ennen aamukahvia. Mutta ennen kuin juon kahvit niin pitäähän mulla olla vähintään jotain onnitteluleivoksia itselleni. Bebejä vai porkkanaleivoksia, kas siinä pulma.
Mutta olemattoman aasinsillan kautta asiasta toiseen. Plastic bag mindin ihana Peps harmitteli viime postauksessa, ettei Kallion kulmilta löydy hyviä kiipeilypuita. Peps hei tuu tänne käymään! Minun kämpiltä kilometrin säteellä löytyy vaikka minkälaista kuusikkoa, jos vaan uskaltaa uhmata nokkosia ja hyttysparvia. Ei tarvitse kuin sonnustautua (köh) asianmukaiseen asustukseen ja lähteä röteikköitä päin. Lapsena kiipeily oli Paras Asia Ikinä ja yllättävän notkeasti sain vieläkin tassua toisen eteen.
Mulla on virallinen koululaukkukin valmiina!
Täällä ei tarvitse tyytyä edes loistaviin kiipeilypuihin, kun metikön keskeltä löytyy aivan sattumanvaraisia oikeita wanhanajan kiipeilymajoja. Oooh. Vähänkö oli hienoa paistatella päivää parin metrin korkeudessa latvojen tuntumassa. Vähän matkan päästä ajoi ihmisiä ohi pyörällä, mutta kukaan ei huomannut vilkaista yläilmoihin. Hohoo oon ninja.
Voin muuten luvata, etteivät nämä metsäkuvasarjat ole aivan heti loppumassa. Oon niin mielissäni löytäessäni aivan uudenlaisia paikkoja Oulusta. Vaikka oon asunutkin koko elämäni täällä, tuntuu että aina on uusia ihmetyksen aiheita. Ja kaikki pyöräilymatkan päässä.
Mutta nyt jatkan mehustelua tulevasta fuksiudestani. Aijaijai kun on makiaa.
