lauantai 29. elokuuta 2009

Dagen efter

Eilen oltiin vähän vauhdissa. Minulla oli aivan liian lyhyt mekko ja uudet kirpparipuuhelmet. Lisäksi minulla oli selkeästi liikaa rahaa, koska innostuin ostamaan jo ennen baariin menoa legendaariselta Nakki Fakiirilta hodarin ja popcornia (!). Tytöt taisi kyllä syödä niistä suurimman osan, koska en pahemmin muista niitä maistaneeni... Horjahdeltiin hodaripysähdyksen jälkeen Nelivitoseen tanssimaan ja tein kyllä sellaisia muuveja, ettei oo kumma että tanssilattialla oli meidän lisäksi kovin tyhjää. Meinasin myös hävittää minun ihanan paljettipäähineenikin ties kuinka monta kertaa. Huh. Onneksi se roikkui kuitenkin matkassa. En ois kestänyt sitä menetystä. Se on nytkin minulla päässä, vaikka löhöän yksin kämpillä puolipukeissa. Mun elämä on nyt vaan niin paljon glamourimpaa, kun saan sädehtiä ja kimallella koko ajan ja lähetellä lentosuukkoja peilistä näkyvälle ihanalle ilmestykselle. Niin, että kannatti maksaa se 6,25 euroa tästäkin ilosta.


Mekko, koru & paita - Second hand
Paljettipäähine - KappAhl
Kengät - Bianco

Eilinen asu nyt ei ollut mitenkään kummoinen. Yritän epätoivoisesti käyttää tuota mekkoa, mutta en selkeästikään pysty siihen muulloin kuin hurmeisessa yöelämässä. Pikkasen kun kohottelee käsivarsiaan niin ylimääräisen tavaran näkyminen on taattu. Paha paha. Onneksi osaan pitää ylenmääräisen heilumisen hallinnassa, kuten ylläolevista kuvistakin näkyy. Ei tartte kutsua siveyspoliisia paikalle.

Onneksi samassa huushollissa kanssani asuu Nainen isolla N:llä, joka vie viehättävyydelleen huomion pois minun mahdollisista wardrobe malfunctioneistani. Oo lalaa mikä femme fatale. Ei oo kumma, että pilkun jälkeen kadulta kuului kovaäänistä kailotusta: "Nuo tytöt me otetaan kyllä mukaan."


Tämän päiväinen olotila onkin ollut selkeästi elämänmakuisempi, köh köh. Olin kuitenkin luvannut kaverilleni piipahtaa kristillisessä Totuus-tapahtumassa keskustassa, joten ei auttanut. Ja koska fiilis oli kevyen skitsofreeninen tuli asustakin sellainen. Voisin selittää kauniit ummet ja lammet siitä kuinka halusin sievistelevään asuun vähän räyhäkkyyttä ja särmää kumppareilla, mutta oikeasti ulkona satoi ja minun jalkani eivät halunneet kastua.

Mekko - Vila
Laukku & koru - Second hand
Hai-kummparit - Citymarket

Tykkään ihan älyttömästi tästä mekosta. Lähinnä sataprosenttisen puuvillaisuuden takia, koska kyllähän tällainen kiva materiaali hemmottelee krapulaista vilukissaa. Plus kaula-aukko on iiihana ja lörttömekkoja, jotka ei purista mistään, ei voi koskaan olla liikaa. Miksikö sitten olen käyttänyt tätä vain pari kertaa ja silloinkin hautajaisissa, vaikka se on roikkunut kaapissani jo useamman vuoden? Varmaan värin vuoksi. Musta on minulla aina liian musta.

Vielä tänään voisi yrittää jaksaa katsoa Hotelli Ruandan, joka tulee Kakkoselta klo 22.15. Toivottavasti siinä ei ole paljon actionia ja pauketta. Ne toimivat elokuvien kohdalla minulle aina täydellisinä tuutulauluina ja aiheuttavat kontrolloimatonta väsymystä. Puheleffoissa ei hereillä pysyminen tuota niin paljon ongelmia, mutta Ramboa katsoessani nukahdin jo ensimmäisen vartin jälkeen..

Ps. Tässä syy, miksei tämä tyttö katso BB:tä: "Tänään BB-talossa on ollut vähän rauhallisempaa ja lehdistön ykkösaihe on ollut Jelenan piereskely viime yönä. Katso tästä video, kun neidiltä menee lusikallinen housuun." Tämän kauniin ja mieltäylentävän tiedon meille tarjosi: BB:n oma faniblogi.
Aaargh.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Sekavaa sopellusta täysin aiheen vierestä tai oikeastaan ilman aihetta

Psst. Luvassa äärimmäisen epämääräinen postaus. Annettakoon anteeksi, koska sokerihumala.

Laitoin pään uusiksi, koska jottain tartti tehrä. Ei tullutkaan ihanan punakupari, vaan joku hämärämpi kylmemmän sävyinen liuhuletti. No kelpaa siihen asti, kunnes keksin mahtisuunnitelman (oon vakavissani pohtinut permanenttia(!) haha).


Onneksi ostin tänään Zeppeliinin KappAhlista paljettibaskerin. Se saa jotenkin tukankin tuntumaan siedettävämmältä. Se sa jopa melkein opiskelujen paluunkin tuntumaan ihan kivalta, mutta vain melkein. Onneksi oon suunnitellut ottavani syksyllä vain kaikkia ihan ihme yksisarvissateenkaari-kursseja kuten japanin alkeet. Isonahan musta tulee kuitenkin Grace Jones niin ei tartte hätäillä näiden opintojen ja oikeiden töiden kanssa.

Vaatteet - second hand
Baskeri - KappAhl
Kengät - Bianco

Kuten huomaa oon harjoitellut jo tällaisia sormi suussa-diivaposeerauksia. Kykyjenetsijät hoks hoks. Ja tähän tähdätään:


Voin sanoa, että tuo nainen oli kyllä kauneinta koko Flow'ssa. Paljon kauniimpi kuin Lily Allenin nännit. Seuraavaksi kauneinta oli tietenkin ihanin festariseura:

Jonka jälkeen kivana kolmosena tulee Fidalta löydetyt asusteet, jotka piristivät lauantaimekkoani.

Ja sokerina pohjalla kauneuslistalla triangelinsoittaja maailman keskittyneimmällä ilmeellä. Meinasin kuolla nauruun Vukin keikan aikana tämän miehen ansiosta.


Pakahduin viikonlopun aikana niin paljon yleisestä kauneudesta, että tietokoneen taustakuvakin oli laitettava uusiksi ja vaihdettava ihastuttavuuden perikuvaksi:


Minun pientä sydäntä särkee tieto, ettei tämä ihastuttava koiravanhus ole enää elossa. No, onneksi maailmassa on sentään vielä laiskiaisia ja vesinokkaeläimiä, jotta lollauksen ja ihmettelyn määrä pysyy vakiona.

maanantai 10. elokuuta 2009

Kesämökkeilyä ja palamisen helppous

Vietin melkein koko viime viikon mökillä. Eipä sitä oikein parempaakaan voi keksiä, kun lämpötila huitelee kahdenkymmenen paremmalla puolella ja jotenkin pitäisi pystyä keskittymään opiskelemaan Kirjallisuuden periodit ja genret-aiheiseen tentiin. Eli tämä tyttö suuntasi tiensä kohti ihanaa järvimaisemaa ja laiskaa laiturilla lekottelua, kauas pois kaikista maailman häiriötekijöistä tietokoneesta kämppikseen. Olinpa ehkä vähän mielissäni eikä tehnyt edes pahaa lueskella Ranskan klassikoista ja romantikoista, kun tasaisin väliajoin sai suorittaa kesän mielipuuhaani pulikointia.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Bikinien ja ohuen ja mahdollisimman puristamattoman kesämekon lisäksi must mökkiasioihin kuuluu aurinkovoiteet. Olen nykyään ihan uskomattoman paranoidi uv-säteilyn kanssa. Tämä iho ei vaan suostu ruskettumaan tai jos ruskettuu se ilmenee hyvin paikallisina pieninä ruskeina pisteinä, joita myös pisamoiksi kutsutaan. Ruskettumisen sijaan tulipunaisen väri on minun iholle huomattavasti tutumpi, vaikka kuinka yritän suojella sitä. Ei ole siis yhtään liioittelua, että näin myöhään kesälläkin minulla on matkassa kaksi 30-kerrointa. Nyyh. Joku hinta näistä hiuksista pitää maksaa. Oon jopa yrittänyt syödä tomaattipyreetä, koska katsoin kerran Prisma-dokumentin, jossa vakuutettiin, että sitä puputtamalla muuttuu vähemmän paloalttiiksi. Arvaatkaa auttoiko. Selvinä vaikutuksina huomasin vaan ällötyksen ja halun vältellä tomaatteja.

Image and video hosting by TinyPic

Mutta vaikka kuinka lotraan suojavoiteillakin ja välttelen pahinta keskipäivän aurinkoa niin uskomatonta kyllä palan siltikin ja vielä ihan käsittämättömistä kohdista. Vai mites on se, että olkapäät ja nenä ei muutu miksikään, mutta polvitaipeet kärähtää täydellisesti? Kuka helvetti saa polvitaipeensa poltettua?

Image and video hosting by TinyPic

Haha. Arvatkaa vaan oliko pyöräileminen ja portaiden kulkeminen hiukkasen kivuliasta noiden koipien kanssa.

torstai 6. elokuuta 2009

Kesä on ihmisen parasta aikaa

Image and video hosting by TinyPic
Kuva -Swanns

Juttelin eilen yhden maailman söpöimpiin ihmisiin kuuluvan henkilön kanssa puhelimessa samalla, kun kahlailin pitkin mökkimme rantaa. Hei kertokaa minulle, miten jotkut voivat olla noin rohkeita ja innostuneita ja ihania. En ikimaailmassa uskaltaisi lähteä yksinäni reilaamaan itä-eurooppaan, liittäytyä sveitsiläisen kansanmusiikkibändin jatkoksi ja liftata ympäri Romaniaa.

Mikä parasta, saan tuon ihanan ja selkeästi täysin höpsähtäneen (muttaa vuodeksi Kaustisille) seurakseni Flow-festareille ensiviikoksi.

Täältä tullaan Grace Jones, Lily Allen, Jenny Wilson, Frida Hyvönen, Fever ray, Yann Tiersen, Pintandwefall ja Vuk.

tiistai 4. elokuuta 2009

Köyhän miehen Jolier one

Eilen eräs vähän likaisemman oloinen herrasmies Peppersin edessä tuijotti minua hyvin intensiivisesti ja lopulta kysyi kovaan ääneen: "Sinä nainen. Tiedätkös, että asut mua vastapäätä?" Hymähdin ja ajattelin, että nyt on mies kyllä erehtynyt naamasta... kunnes kaveri kailotti koko tielle minun osoitteeni. Kas, taidan vähentää parvekkeella kuvailua ja poseerausta noin sadalla prosentilla.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Mekko - Vila -70%

Kaipaa ehkä vähän kavennusta. Tai sitten ei, koska överimäärät kangasta mahan ympärillä ovat aina tehneet oloni jotenkin kotoisaksi. Tännehän voi hei hukkua sisään rauhassa.

Tänään kävin hammaslääkärillä otatuttamassa muotit hampaista, koska ilmeisesti harrastan stressipurentaa öisin. Nyt saan kivat silarikiskot suuhun tungettavaksi, oi kuinka ihanaa. Paikkaan surua installoimalla Sims kakkosen koneelle ja vetämällä nörtteily-överit.