Kuinka pelastetaan pitsimekko ja post christmas depression

Mmmmm omilla kämpillä taaseen. Loppui se toisten nurkissa kuseskelu. Ömm. Hehe. Pahinta opiskelijakämppäänsä palaamisessa on jääkaapin lohduttomuus vanhempien ruokakasojen jälkeen.
Siellä on vain kultalonkeroja, pizzanjämät ja epämääräisiä säilykkeitä. Plus en ole vieläkään saanut selvitettyä, mistä itsepintainen homeen haju oikein sikiää. Yääh.

Ostin tässä eräänä kauniina päivänä ennen joulua Pelastusarmeijalta mekon. Se on sininen, pitsinen ja ollaanpa nyt rehellisiä aikasta ruma. Mutta koska olen universumin lahja mauttomuudelle pelastin sen huomaani.
Vaikka kuinka tykkäänkin pitsistä niin en ole hullu fani sen epämääräiselle sijoittelulle kaula-aukkoon ja hihoihin. Hei mää olen sentään nuori ja nätti juuri 20 vuotta täyttänyt nainen. Kai sitä saa vähän ihoa näyttää? Hihi. Eli pitsit joutuivat saksimisen uhreiksi ja nyt tällä voi melkein hippaista tänään vilkaisemaan Hevimestan hurjaa maanantaimeininkiä.

Ja siis niistä pitsihihoistahan saa aivan uskomattoman hienot (not) koristepäähineet. Tällaiset oonkin aina halunnut!Huomatkaa myös kuinka channeloin Taiteilijan äitiä:
Noniin täydellistä. Nyt taidan jatkaa naapureiden iloksi joululahjaksi saamani Singstarin laulamista. Vielä kerran pojat COS IMM A WEIRDOOO!!

Ainakin melkein puolikalju tihihihii.

Hohoo tukasta lensi puolet kampaamon lattialle. Ja siis tästähän tuli tosi tosi lyhyt. Nyt hengin Mia Farrown, Peter Panin ja Carrot Topin yhdistelmää. Tämä vaati nyt aika paljon totuttelua, mutta hihi olipahan mulla ainakin munaa leikkauttaa nämä näin pieneen mittaan. Hairekan kampaajakin oli tosi kiva ja muistutti, että hiukset ovat uusiutuva luonnonvara.

Kaikki kuvat: Swanns

Hairhorrors

Varasin kampaamoajan huomiselle. Iiks. Mahdollisia kauhukuvia:


Paitsi, että oon aina halunnut afron. Pitäisiköhän ottaa sittenkin permanentti?
Pitäisi joskus tehdä kunnon katsaus kaikkiin hiusmalleihin, mitä minulla on ollut. Yksi suosikeistani kesti vain kaksi päivää vappuna 2006:

Keesi vie vain liikaa tilaa ja sen kanssa on mahdoton nukkua. Hihi.

Ootan kuola valuen kunnon akkulaturia joululahjaksi, joten siihen asti ei ole tulossa uusia kuvia. Nyyh. Eilenkin shoppasin aivan ihanan kamalan mekko-outouden Pelastusarmeijalta, josta olisi ihana laittaa todisteita. Sen sijaan joudutte tuijottamaan pari viikkoa vanhaa kuvaa minusta ylisuuren liivin kanssa. Ompelukoneen käyttämisen jalon taidonkin voisi opetella joku päivä.

Nyt kaupungille jatkamaan epätoivoista joululahjojen etsintää ja sen jälkeen katsomaan (epätoivoisesti) uusinta Jim Carrey-pätkää, johon sain liput siskolta.

Suunnitelma moppipäälle

Koin valaistumisen kiitos ihanan ystäväni Sannan. Nyt tämä tyttö tietää, mitä tehdä tälle takatukkaiselle mopille, joka päässäni roikkuu. Ennen kuin jänistän varaan kampaamoajan ja kävelen sinne tämän kuvan kanssa:Ihana. Ihana. Ihana. Täydellinen leikkaus ja melkein täydellinen väri. Oon jo pitkään halunnut leikkauttaa tätä kuontaloa lyhyemmäksi ja naisellisemmaksi, mutta en oo vaan uskaltanut. Mutta mitäpä siinä menettää, vaikkei se ei olisikaan heti ihan minua tai näyttäisi värjätyltä potalta? Niin kuin suosikkijaksossani Sabrina teininoitaa toisteltiin: "Hair grows, hair grows".

Hihii. Olen innoissani.

UNBRRREAAKK MY HEAAARTTT

Siis mitä helvettiä? Tulen kämpille ja kuulen jo pyörää parkeeratessani kestohitin Unbreak my heartin suloiset sävelmät. Okei joku alakerroksien asukas siis tykkää kovasti Toni Braxtonista. Tulen hissillä yhdeksänteen kerrokseen ja meno eikun kovenee. Koko kerrostalo oikeasti kaikuu. Minnekään ei pääse pakoon. En voi tajuta, miten kukaan kuuntelee musiikkia noin kovalla. Jospa talon kaikilla eläkeläismummoilla on kilahtanut yhtäaikaa? Tarkistin jo eikä Yleltä satu tulemaan mitään Braxton-livetaltiointia.

Nyt se levy alkoi pätkimään... ja sammui. Ah kerrostaloasumisen ihanuutta. Ellen olisi näinkin hyväsydäminen tytönhupakko suunnittelisin vastaiskua räkäisen punkin muodossa. Sitä samaa tavaraa, mitä kuuntelin viime viikon lauantaina Ykälässä tämän näköisenä: (Huomatkaa uskomattoman tyylikäs aasinsilta)

Olin mitä katu-uskottavin kiljupunkkari pikkusiskoni Uggeissa. Ovat muuten kovin hiostavat kapineet. En tajua miten ne ulkomaanelävät käyttävät näitä lämpimämmillä leveyksillä. Katsottiin elokuvatutkimuksen kurssilla inuiittileffa Atanarjuat (tykkäsin paljon ja suosittelen kaikille, mahtaa olla kuitenkin kohtuu vaikia löytää mistään) ja ne jäätiköillä palelevat kaverit olisivat varmasti löytäneet näille käyttöä.

Onneksi katu-uskottavuuteni nousi aivan uusiin sfääreihin, kun jatkoilla erehdyin maistelemaan vapusta asti käymistilassa ollutta simaa. Nomnom.

PS. Minun on aivan pakko siis pakko saada joku aivan ihana ja kaiken kanssa käyvä tunika. Viime aikoina minulla on ollut pientä kriisin poikasta vaatekaappini kanssa ja oon saanut itseni jotenkin ihmeellä tavalla vakuuttuneeksi, että yksi vaivainen tunika olisi tähän kaikkeen vastaus ja pelastus. Joulun jälkeisiä alennusmyyntejä odotellessa.