UNBRRREAAKK MY HEAAARTTT

Siis mitä helvettiä? Tulen kämpille ja kuulen jo pyörää parkeeratessani kestohitin Unbreak my heartin suloiset sävelmät. Okei joku alakerroksien asukas siis tykkää kovasti Toni Braxtonista. Tulen hissillä yhdeksänteen kerrokseen ja meno eikun kovenee. Koko kerrostalo oikeasti kaikuu. Minnekään ei pääse pakoon. En voi tajuta, miten kukaan kuuntelee musiikkia noin kovalla. Jospa talon kaikilla eläkeläismummoilla on kilahtanut yhtäaikaa? Tarkistin jo eikä Yleltä satu tulemaan mitään Braxton-livetaltiointia.

Nyt se levy alkoi pätkimään... ja sammui. Ah kerrostaloasumisen ihanuutta. Ellen olisi näinkin hyväsydäminen tytönhupakko suunnittelisin vastaiskua räkäisen punkin muodossa. Sitä samaa tavaraa, mitä kuuntelin viime viikon lauantaina Ykälässä tämän näköisenä: (Huomatkaa uskomattoman tyylikäs aasinsilta)

Olin mitä katu-uskottavin kiljupunkkari pikkusiskoni Uggeissa. Ovat muuten kovin hiostavat kapineet. En tajua miten ne ulkomaanelävät käyttävät näitä lämpimämmillä leveyksillä. Katsottiin elokuvatutkimuksen kurssilla inuiittileffa Atanarjuat (tykkäsin paljon ja suosittelen kaikille, mahtaa olla kuitenkin kohtuu vaikia löytää mistään) ja ne jäätiköillä palelevat kaverit olisivat varmasti löytäneet näille käyttöä.

Onneksi katu-uskottavuuteni nousi aivan uusiin sfääreihin, kun jatkoilla erehdyin maistelemaan vapusta asti käymistilassa ollutta simaa. Nomnom.

PS. Minun on aivan pakko siis pakko saada joku aivan ihana ja kaiken kanssa käyvä tunika. Viime aikoina minulla on ollut pientä kriisin poikasta vaatekaappini kanssa ja oon saanut itseni jotenkin ihmeellä tavalla vakuuttuneeksi, että yksi vaivainen tunika olisi tähän kaikkeen vastaus ja pelastus. Joulun jälkeisiä alennusmyyntejä odotellessa.