perjantai 29. elokuuta 2008

Mojito Esperantoo!

"Tamperelaiset voi haistaa paskan" (Siis Tamperehan on yksi kivoimmista kaupungeista, oikeasti hihi).

Hohohoo tyttöjen kanssa ollaan pari ihanaa drinkshua nautittu. Maailman paras alkoholin ruumiillistuma on ehdottomasti Mojito:Mojiton saa sekoittamalla mintunlehtiä (meillä on ihan ihka oma ruukku parvekkeella pöhisemässä), limepalasia, jääpaloja, kivennäiskivuutta, limemehua, aivan hulluna sokeria, rommia (se alkoholiosuus, hoo) ja todella tymäkkää sitruunatäysmehua. Tai siis näin minä sen teen. Thaimaassa, jossa tähän drinkkiin rakastuin oli vähän erilaisia.

Baariin olen menossa niin kroppaa nuolevassa mekkohkossa, että siitä ei nyt saatu yhtään edustavaa kokovartalokuvaa (Täytyy kai opetella vetämään mahaa sisään tehokkaammin hehhe).

Pssst. Minulla on nyt kirpparipöytä Second hand storessa ja siellä olisi myynnissä maailman söpöimmät (ja kuulemma portoimmat) kengät:Hileiset ja rusettiset punaiset korkkarit, jotka minun oli pakko saada, vaikka jo ostoshetkellä varpaita kipristeli ja kipuili. No nyt on täytynyt kohdata elämän realiteetit ja päästää nämä ihanuudet paremmille laidunmaille, jossa joku koon 38 ihmiseläjä osaisi arvostaa niitä. Nyyh.

Mutta ah ihanuutta ja viimeistä kesälomaviikonloppua, tämä tyttö mahtaa parin tunnin päästä löytää itsensä baarista.

lauantai 23. elokuuta 2008

En tiennyt että osaan näin tanssia

Noin karskisti kävi tämän tyttösen ihanille punaisille korkkareille vaahtobileiden tiimellyksissä. Varmaan se iso nahkaan pukeutunut ja liukas homomies talloi vähän väärään kohtaan tai sitten itse yritin epätoivoisesti nousta tanssiessa ilmaan (ah niin kuin siinä Reginan biisissä - on muuten niiin tanssittava bändi). Nyt pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa taiteilla liimatuubin kanssa. Jospa niistä vielä tulisi ehjät päiviäni sulostuttamaan.Mikä siinä muuten on kun juuri punaisissa korkkareissa tulee sellainen vahva ja voimakas BOW-WOW-fiilis? Ihan eri olo tulee, kun laittaa töppösiä koristamaan keltaiset tai siniset kenkulit. Pitäisi varmaan lisätä ostoslistalle hyvät, kestävät ja ihanan rouheat punaiset korkkarit. Niistä voisi jopa maksaa vähän enemmän kuin noista ylemmistä sulokeista, jotka saalistin Suomussalmen kierrätyskeskuksesta hintaan 1,50.

Hippailtiin ystäväiseni kanssa keskustassa tässä pari päivää sitten ja kirpparilta löytyi aivan ihana ääh-kuola-lääh-puuh-hörhelöinen, helminen, ja palloinen vaaleanpunainen toppi, joka istui kuin hansikas. Kuvaa siitä ilmestyy, kunhan saan ensin siitä yhtä täydellisen kuvan kuin kyseinen vaatekappalekin on. Minun uusi kultani ansaitsee vain parasta.

Shopping-popping-päiväni vaatekamppeet olivat tällaiset:
Kengät: Dinsko
Mekko: Pelastusarmeija
Vyö: Vila
Paita ja käsikoru: second hand

Oikeasti päällä oli paljon enemmän vaatteita. Eihän nyt Oulussa tähän aikaan vuodesta paitahihasillaan juosta. Tuo mekko nyt ei vaan yksinkertaisesti näytä kivalta yhdenkään takin kanssa. Itse asiassa tuo murheenkryyni mekko ei näytä kivalta oikeastaan minkään muun kanssa kuin tuon paidan. Pitäisi varmaan viedä kirpparille. En tykkää yhtään, jos vaatekaapissa vie tilaa vaatekappale, jota on mahdoton yhdistellä. (Turhaa puhetta - en kuitenkaan raski, kun näytän tuossa välillä ihan söpöltä, hihi)

Nyt vie nenä kohti marjanpoimintaa Kajaaniin. Jospa olisi aikaa käydä vähän paikallisia kirppareita ja kierrätyskeskusta vilkaisemassa. Humpidum.

lauantai 16. elokuuta 2008

Naananananannnannnaa Katamari Damacyyy

Viime päivinä tämä tyttö on viipottanut ympäriinsä lähinnä tämän näköisenä: (kuva)
Hihii ystäväni muutti Helsinkiin, mutta tytön pleikkari kakkonen jäi minun hellään (ja kovin kuolaa erittävään) huomaani. Ensimmäistä kertaa elämässään tämä vannoutunut pc-nörtti hyppelehtii kunnolla konsolialueella. Ja voi että on kivvaa!Rynnättiin poikaystävän kanssa samantien pelikauppaan hirveän ostoslistan kanssa. Oli pakko päästä ostamaan kaikki ne pelit, joiden arvosteluja olin lukenut ja himoinnut (Shadow of the Colossus, We love Katamari, Jak 3, God of war 2)We love Katamarissa on sitä outoa hurmosta ja surrealismia, johon vain japanilaiset pelitalot pystyvät- Pyöritellään ylisöpöillä heppuleilla (suosikkini näkyykin ylempänä) palloa, johon tarttuu koko ajan enemmän ja enemmän tavaraa ja joka samalla kasvaa entistä isommaksi (.... .... ... Fabulous....). Niin nom nom.

Oikeasti olen jopa poistunutkin talosta pari kertaa ja silloin esiintynyt näissä hepenissä:
(Ilme on surullinen, mutta oikeasti sisälläni tunnelma hyvin voitonriemuinen - sääret näyttää ihanilta näissä kengissä!)Mekko, kengät, helmet, rusetti - second hand
Paita - H&M
En ole vielä yhtään innoissani syyskamppeista, kerrospukeutumisesta ja ruskan värisävyistä. Lämpöasteita on vielä yli 15, joten minä ainakin pukeudun keveisiin mekkosiin ja jätän sukat kaappiin niin kauan kuin mahdollista. Siispä Dagen efterin pizzanhakureissuun ja yleiseen hengailuun tänään halusin laittaa uuden kirpparilöytömekkoseni, johon suhtauduin aluksi hyvin epäilevästi röyhelöhihojen takia (mutta kas kas nehän pystyy peittämäänkin suht kätevästi):

Mekko ja koru - second hand
Vyö - Vila
Paita - H&M (oon kasvanut tähän ihan kiinni)
Yritin kovasti tähyillä taivaalle, mutta pilviä taitaa olla liikaa kuunpimennyksen bongaamiseen. Harmi, kun missasin sen osittaisen auringonpimennyksenkin. Enkä oo nähnyt tähdenlentojakaan pitkiin pitkiin aikoihin, höhpöh.

Meidän parvekkeelta on aivat ihanat näkymät Oulusta. Se oli yksi ensimmäisistä asioista, mihin tässä kämpässä rakastuin (myöhempiä olivat mm. pakastin, kaappitila, sininen kukkatapetti ja yhdeksännen kerroksen tarjoamat loistavat kuntoilumahdollisuudet)Voi Oulu. Pystynköhän ikinä muuttamaan täältä pois?

Niin ja jos minä olen alkanutkin omaksumaan isopäisen japaniotuksen olomuotoa niin poikaystävä on alkanut pitkällisten God of war 2-sessioiden tuloksena megamorfoosin Sodan puolijumalaksi:
(kuva)
Onneksi herra on jo valmiiksi kalju - vain arvet ja lihakset puuttuvat. Hihi. (..... ..... ..... Super ....)

maanantai 11. elokuuta 2008

"Kuin Rakel Liekki nuorempana"

Olihan muuten rouheat pirskeet meillä lauantaina. Hihii aivan huippua. Läksiäistettiin siis kahta ystäväämme, joista toinen karkaa opiskelemaan Turkuun ja toinen Helsinkiin. Musiikki soi ja meno oli muikeahko.
Illan asusteena tällä neidillä toimi Helsingin reissulta mukaan kääriytynyt pinkkimekkoihanuus, joka ei kyllä kuvissa (tai ainakaan näissä kuvissa :P) pääse oikeuksiina ollenkaan.Tiiättehän sen ajan illasta, kun on pakko ottaa kunnon Tyra Banks-poset ja olla äärettömän FIERCE? Tyra Banks - pose nro. 54 "This is the ultimate toilet seat pose"
Too HOT to handleParas idea koko iltana oli lähteä osalla jengillä paikalliseen homobaariin Becksuun vaahtobileisiin. Iih. En ollut koskaan aiemmin käynyt siellä, vaikka suunnitelmissa on ollut jo ties kuinka kauan. Ja kun eräillä henkilöillä seurueestamme oli jo valmiina ihanat vaahtokamppeet hotpantseineen piti minunkin kaivella vaatekaapin sisältöä. Pukukoodi bileisiin oli "less is more" joten päädyin kovasti läpinäkyvään paitaan ja vihreään haalariin.

En ois ikinä ikinä viittinyt mennä mihinkään muuhun baariin näissä kamppeissa, mutta nyt vaan hihiteltiin porukalla. Punaiset korkkarit vielä jalkaan ja kokonaisuus oli kuulemma aikasta porno.
Bileet olivat sitten jotenkin aivan ihanan parhaan huippua. Fiilinki oli hullun vapautunut ja olo märkääkin märempi. Vaahtoa oli aivan joka paikassa ja onnistuin korkkaritkin hajottamaan jo ensimmäisellä tanssilattianvalloituksella. Meikit valui poskille ja tukka liimautui päähän, mutta ei vaan voinut lopettaa. Heterobaarissa olisi saattanutkin tulla jonkinasteinen lihatiski-fiilis liukkaiden ihmisten hankautuessa toisiaan vasten, mutta nyt antoi vaan mennä ja bailasi.

Kotimatka oli aika jäätävä. Sukkahousut olin ehtinyt hävittää jonnekin, hajonneet kengät olin tunkenut laukkuun ja jokaikinen vaatekappale oli märkä. Siinä sitä sitten pyöräili hissukseen Tuiran siltoja pitkin. Vuan oli se sen arvoista.

perjantai 8. elokuuta 2008

Simmarit ja kummarit

Kävin Hossassa eli Kainuun syvimmässä korvessa pyörähtämässä poikaystävän kotona. Aika meni kepeästi lukiessa. Yleensä kesällä hautaan poikkeuksetta nenäni fantasiakirjallisuuden uumeniin, mutta nyt iski himo vähän raskaampiin laitoksiin. Yhteisluvussa oli Naomi Klein: Shock doctrine ja Richard Dawkins: God Delusion. Nannaa mielelle keskellä kesää, kun joutuu vähän aivojaan käyttämään ja sitä paitsi olen tullut niin säälittävän kehnoksi englannissa, että sietääkin vähän hieroa mietintänystyröitä yhteen. Molempia teoksia (vaikka en loppuun asti ole kummassakaan ennättänyt) voin suositella lämmöllä. Jännää, ettei historian kirjoissa ole sen kummempia merkintöjä siitä kuinka USA on sotkenut monen Etelä-Amerikan maan talouden kapitalismi-utopioillaan...

Tämän päiväiseen luokkakokoukseen hilpaisen näissä kamppeissa:Paita - H&M
Sukkahousut - Halpa-Halli
Kengät - Suomussalmen kierrätyskeskus
Alushame, laukku - Second hand store

Kävin tänään pikakierroksella kirppareilla ja kiltisti kieltäydyin edes tonkimasta vaatekasoja. Vaatekaappi pursuilee rompposia jo niin paljon, että nyt olisi varmasti fiksua pitää pieni tauko uusien haalimisesta ja keskittyä käyttämään entisiä lumppuja.

torstai 7. elokuuta 2008

Pikkusisko matkasi suureen kaupunkiin

"Hei sisko-pieni Helsinkiin, kuunnellaan kun juna kolisee. Sillä on meille jotain asiaa"
Nannannaa ei oikein vakuuttanut vieläkään tuo Helsingin kaupunki. Siskon kämppä Lauttasaaressa oli kyllä aikasta namu ja mielelläänhän sitä Uffin euron päivillä shoppailee (tulos: Kolme maukasta mekkoa, yksi hame ja yksi neuleliivi) ja Suomenlinnassa pikniköi. Itse pääasia vierailulle eli Blonde redheadin keikka Tavastialla täytti aivan kaikki odotukset. Minä kelluin mielissäni.

Siskon lainahöyhenissä Lauttasaaren kivikoilla. Höyhenistä puheen ollen: Tadaah! Kaulassa (joo'o kyllä jos katsoo oikein oikein tarkkaan) killuu uusi harakanmallinen Paraphernalian koruni. Kaunis ja joka pennin arvoinen.
Ja siskon tekemän reiluhkon kavennuksen jälkeen uusi 3 euron UFF-mekko pääsi katsomaan Tavastialle ihania italialaiskaksosia ja yhtä kiva äänistä muikkista. Lisävarustelu asussa on isosiskon antimia.
Hui apua. Kattokaa noita jalkoja! Ihan kuin niillä olisi oma elämänsä ja mahdollinen irroittautumissuunnitelma muusta kropasta. Iiiuu ja minä vielä nukun saman peiton alla noiden kanssa.

Huomenna on tiedossa ala-asteen luokkakokous. Hii jännää päästä näkemään vanhoja naamoja ja vaihtamaan kuulumisia. Jospa porukka on muuttunutkin niin paljon, etten tunnista ihmisiä? Ja mmm mikä vielä tärkeämpää: Mitä laitan päälle?