Oiiii. Tänä aamuna siskoni herätti minut onnittelupuhelulla. Pääsin Oulun yliopistoon lukemaan yleistä kasvatustiedettä! Jeeeeeeeeeeee! Minustapa tulee taas ensvuonna fuksi lallalalalallaaaa! Hihii apua saan kokea uudestaan kaikki fuksisuunnistukset ja muut häppeningit ja mikä tärkeintä: pääsen opiskelemaan alaa, josta olen aidosti kiinnostunut. Jee jee Jerry Cotton!
Oi haha ei pitäisi kuulla tällaisia uutisia ennen aamukahvia. Mutta ennen kuin juon kahvit niin pitäähän mulla olla vähintään jotain onnitteluleivoksia itselleni. Bebejä vai porkkanaleivoksia, kas siinä pulma.
Mutta olemattoman aasinsillan kautta asiasta toiseen. Plastic bag mindin ihana Peps harmitteli viime postauksessa, ettei Kallion kulmilta löydy hyviä kiipeilypuita. Peps hei tuu tänne käymään! Minun kämpiltä kilometrin säteellä löytyy vaikka minkälaista kuusikkoa, jos vaan uskaltaa uhmata nokkosia ja hyttysparvia. Ei tarvitse kuin sonnustautua (köh) asianmukaiseen asustukseen ja lähteä röteikköitä päin. Lapsena kiipeily oli Paras Asia Ikinä ja yllättävän notkeasti sain vieläkin tassua toisen eteen.
Mulla on virallinen koululaukkukin valmiina!
Täällä ei tarvitse tyytyä edes loistaviin kiipeilypuihin, kun metikön keskeltä löytyy aivan sattumanvaraisia oikeita wanhanajan kiipeilymajoja. Oooh. Vähänkö oli hienoa paistatella päivää parin metrin korkeudessa latvojen tuntumassa. Vähän matkan päästä ajoi ihmisiä ohi pyörällä, mutta kukaan ei huomannut vilkaista yläilmoihin. Hohoo oon ninja.
Voin muuten luvata, etteivät nämä metsäkuvasarjat ole aivan heti loppumassa. Oon niin mielissäni löytäessäni aivan uudenlaisia paikkoja Oulusta. Vaikka oon asunutkin koko elämäni täällä, tuntuu että aina on uusia ihmetyksen aiheita. Ja kaikki pyöräilymatkan päässä.
Mutta nyt jatkan mehustelua tulevasta fuksiudestani. Aijaijai kun on makiaa.
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Ah mikä maja <3 Ja mitä kuvia ja mikä hame, kovin kaunista kaikki :)
Ulrika - Oi olin niin mielissäni kun löysin tuon :) Kiitos!
Onneksi olokoon!!! Ite en päässyt luokanopekouluun, vaan eipä tuo hirviänä haittaa:) Lutunen punatyllykkähamonen:)
Pupulihavisto - Kiitos kertaa kaks! :) Olisin ollut aika huonoissa fiilingeissä jos ei ois paikka irronnut, mutta onneks näin.
Onnea opiskelupaikasta :)! Ja aivan ihania kuvia, mäkin haluan kirmailemaan metsiköihin :)
voi että :') t. ilkeä mutta ylpeä anonyymi hanskisisko
Salka - Kiitos :) Metsissä kirmailu on kyllä mun uusin suosikkiharrastus.
Ilkeä anoyymihanski: :')
Oij, vitsi mä oon sulle kyllä nyt kateellinen noista puista! Ja onnea tulevalle opiskelijalle B)
You are the cutest and that satchel is incredible!
Peps - Nää puistojen puut täällä on kyllä aivan huippuja :)
Jess loves Fred - Oh thank you!
Aika kivoja kuvia :) En mä muistanut et mulla on tuollainenkin hame, etkä varmaan tahtonut muistuttakkaan ;)
Lähetä kommentti