Kesämökkeilyä ja palamisen helppous

Vietin melkein koko viime viikon mökillä. Eipä sitä oikein parempaakaan voi keksiä, kun lämpötila huitelee kahdenkymmenen paremmalla puolella ja jotenkin pitäisi pystyä keskittymään opiskelemaan Kirjallisuuden periodit ja genret-aiheiseen tentiin. Eli tämä tyttö suuntasi tiensä kohti ihanaa järvimaisemaa ja laiskaa laiturilla lekottelua, kauas pois kaikista maailman häiriötekijöistä tietokoneesta kämppikseen. Olinpa ehkä vähän mielissäni eikä tehnyt edes pahaa lueskella Ranskan klassikoista ja romantikoista, kun tasaisin väliajoin sai suorittaa kesän mielipuuhaani pulikointia.

Bikinien ja ohuen ja mahdollisimman puristamattoman kesämekon lisäksi must mökkiasioihin kuuluu aurinkovoiteet. Olen nykyään ihan uskomattoman paranoidi uv-säteilyn kanssa. Tämä iho ei vaan suostu ruskettumaan tai jos ruskettuu se ilmenee hyvin paikallisina pieninä ruskeina pisteinä, joita myös pisamoiksi kutsutaan. Ruskettumisen sijaan tulipunaisen väri on minun iholle huomattavasti tutumpi, vaikka kuinka yritän suojella sitä. Ei ole siis yhtään liioittelua, että näin myöhään kesälläkin minulla on matkassa kaksi 30-kerrointa. Nyyh. Joku hinta näistä hiuksista pitää maksaa. Oon jopa yrittänyt syödä tomaattipyreetä, koska katsoin kerran Prisma-dokumentin, jossa vakuutettiin, että sitä puputtamalla muuttuu vähemmän paloalttiiksi. Arvaatkaa auttoiko. Selvinä vaikutuksina huomasin vaan ällötyksen ja halun vältellä tomaatteja.

Mutta vaikka kuinka lotraan suojavoiteillakin ja välttelen pahinta keskipäivän aurinkoa niin uskomatonta kyllä palan siltikin ja vielä ihan käsittämättömistä kohdista. Vai mites on se, että olkapäät ja nenä ei muutu miksikään, mutta polvitaipeet kärähtää täydellisesti? Kuka helvetti saa polvitaipeensa poltettua?

Haha. Arvatkaa vaan oliko pyöräileminen ja portaiden kulkeminen hiukkasen kivuliasta noiden koipien kanssa.