Sain viikkoja sitten ihanalta kanssaoululaiselta pupulihavistolta musikaalisen haasteen:
"Listaa viisi laulua, joista pidät tällä hetkellä. Ihan sama, mitä genreä ne ovat, millaiset sanat niissä on tai ovatko ne edes hyviä, mutta niiden täytyy olla lauluja, joista todella nautit tällä hetkellä. Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia."
Tämän vuoden aikana olen kasvattanut syvää kiintymystäni ihania indienaisia kohtaan. Karskit mieslaulajat ovat jääneet taka-alalle, kun olen tuudittautunut kuuntelemaan puhdasta kauneutta pyöräillessäni ympäri Oulua. Olisin voinut listata paljon pidempäänkin, mutta pysytäänpä ohjeistuksessa:
Feist: My moon my man
Kanadalainen nainen, jonka uusin levy on jopa edellistä levyä parempi. Tämä on vain niin syysmusiikkia - hiukan kosteaa, hempeää, tummasävyistä, mutta kirkkaalla paletilla.
Scandinavian music group: Missä olet Laila?
Isosiskoltani olen loistavan vaatemaun lisäksi perinyt rakkauden SMG:n musiikkiin. Uusimman levyn nimibiisi tarttuu päähän liplattamaan ja laineilemaan ja edesauttaa kesästä haaveilemista
Anna Järvinen: Götgatan
Ruotsalaisen Anna Järvisen debyytti on ollut soundtrackini kesälle. Voi kun oma tankeroruotsinikin suhisisi näin mukavasti.
Pintandwefall: The X-box
Suomalainen punkkibändi ja kappale perustavanlaatuisista eroista: I have an X-Box/ You've got Nintendo/But that's a bit different. Sjeah!
Bat for lashes: What's a girl to do
Kaunis, surullinen, synkkä kappale aivan tolkuttoman hienolla videolla.
Kuukauden päästä minulla olisi aivan varmasti eri vastaukset. En ole sellaista ihmistyyppiä, joka rakastuu Iron Maideniin 12-vuotiaana ja pitää bändin nimeä kantavaa farkkuliiviä vielä nelikymppisenäkin. Vaihtelu aina virkistää.
Lätkäistäänpä vielä loppuun todistetta aivan ihanasta kietaisumekosta, joka iski silmääni kirpparilla viikohko sitten:Mekko ja vyö: Second hand (Second hand store)
Kengät: Second hand (Suomussalmen kierrätyskeskus)
Kengät: Second hand (Suomussalmen kierrätyskeskus)
Rakkaani pääsi heti samana iltana päälle, mutta koki karmaisevia hetkiä, kun eräs hyvin karvainen herrasmies kaatoi koko kirsikkaoluensa päälleni. Huhhuh. Onneksi selvisin pelkällä säikähdyksellä ja mukava tyttö tarjoutui auttamaan sotkun pesemisessä Never Grow Oldin vessassa. Valkoinen jäi tällä kertaa valkoiseksi.
PS. Vihaan bloggeria, koska vaikka kuinka yritän en saa yhtenäistä fonttia tälle tekstille. Kthxby.
8 kommenttia:
voi ryötäs, jotta oot löytäny hienon mekon shs:sta :D
Kiitos! Tykkäilen kovasti noista sun mekoista, ja lähden itsekin oikeasti metsästämään sitä unelmieni mekkoa kirpputorilta!
Terveisin samainen anonyymi, kuin aiemminkin, joka ihan oikeasti uskaltaa vihdoin sen blogin perustaa.
(hii, pääsen myös katsastelemaan sinun musiikkilöytöjä)
pupulihavisto - Kiitos :) Tämä oli taas niitä "miksi ihmeessä joku on päästänyt tämän menemään?"-tapauksia.
anonyymi - Oleppas hyvä! Sun pitäs kuule kehitellä itelles joku nimimerkki niin erottaisin sut jostain muiosta mahdollisista anonyymeista :) Tällä hetkellä oot vaan mielessäni the anonyymi.
Ja blogia vaan kasaan rohkeasti. Voit vaikka inspiraatiomusiikkina kuunnella noita mun linkkaamia kipaleita :P
tuo kukkamekko on kyllä tosi söpö!
modegerecht - kiitos paljon :)
Kukka mekko on nätti ja vyö sopii siihen tosi hyvin. Mulla vaihtelee lempikappaleet päivittäin ihan fiiliksen mukaan. En varmaa edes osais tehdä tollasta listaa. :D
vadelma - Kiitos :) Ei nuokaan välttämättä ole ihan täysin minun suosikkisuosikkikipaleitani, mutta sellaisia vaan, jotka tällä hetkellä kutkuttaa kuulohermoja.
Hihi, voi olet ihana!
Blogi tulee kasaan heti vain kun keksin sille nimen!
-The anonyymi ;)
Lähetä kommentti