En ollut tajunnut edes kuinka hullun ikävä minulla oli kesää ennen kuin se tuli taas takaisin. Tässä lämmössä sitä on aiva eri lailla inspiroitunut aivan kaikesta. Pukeutumisesta, sarjakuvista, siidereistä, dyykkaamisesta, uimisesta, you name it. Koska auringon valo on niin kirkas, täytyy itsekin koettaa hehkua mukana ja pukeutua pääväreihin. Sitä paitsi rrrakastan sinisen, punaisen ja valkoisen yhdistelmää. Klassikko toimii aina.
Mekko - Le Kaappi de Isosisko (taas!)
Sukkahousut & Neule - H&M
Vyö & kengät - Second hand
Laukku - Nanso
Vyö & kengät - Second hand
Laukku - Nanso
Poikaystävän avuliaan mielipiteen mukaan tästä kauluksesta tulee mieleen A. Vauvat ja B. Seiloripojat. Itse vannoisin kuitenkin kaulusdinojen nimeen, joiden kuvia en onnistunut löytämään mistään. Tiäättehän ne tosi söpöt dinot, jotka puolustaa itseään nostamalla kaulukset pystyyn ja sähisemällä? Sellaiseksi olen tuntenut itseni pari viime päivää, paitsi tietenkin iloisella ja kesyllä tavalla, hihi.
Yksi tärkeä elementti loputtomassa Oulu-rakkaudessani on veden läheisyys. Aivan kuin olisi helpompi hengittääkin, kun ympärillä on niin paljon laineita ja heijastavia pintoja. Ei siis ole kumma, että suosikkipaikkojani suosikkikaupungissani ovat tietysti rannat.
PS. Meidän tamponihiirijääkaappimagneetti sai jotakin aivan supertärkeää vartioitavakseen:
Tuskin maltan odottaa sitä, että Nick Cave spottaa minut yleisöstä ja tajuaa olevansa elämäni (kakkos)mies. Oooh. Dig Lazarus dig!
8 kommenttia:
Ihana jääkaappimagneeti :D :D :D Ja Oulu on ihana! :)
Aah, jättivauvelikaulukset on niin sulosia, tunnustaudun faniksi ja käyttäjäksi:D
Ääh, sulla jo provinssilippu, ite vielä kattelen, riittääkö rahat, riippuu tulevasta palkasta...
meille saattaa tulla kuule kiistaa caven nickista! itsekin aion mennä provinssiin kosiomatkalle
en muuten kestä sitä miten joka kerta luen ton "dig lazarus dig" levyn ruotsalaisittain että dej lazarus dej :D häiritsevää
norsis - Haha ensimmäinen asia, mitä tehtiin uuttaa kämppää varten oli askarrella tuollaiset :D
Pupulihavisto - Hihi mulla olikin vähän sellainen tuntuma, että tykkäisit moisista ;) Voi, toivottavasti saat tarpeeksi rahaa. Kyllä festarit kesän tuo :)
susa - Musta tuntuu että niitä kilpakosijoita saattaa olla vähän enemmänkin ku me ;) Mutta paras nainen/mies voittakoon.
Hihi pakkoruåtsi on tehnyt tehtävänsä!
nyff, mäki niin antaisin mitä vaan että pääsisin provinssirockiin, mut ei, kun kaikki kaverit on niin failed, ettei ne lähe ja yksin vois olla vähän kuivaa.
Mirette - Höh. Olin toissa vuonna provississa lauantaina ja sunnuntaina yksin ja oli se kyllä aika karskia ja yksinäistä :/
TAMPPOONIHIIRIJÄÄKAAPPIMAGNEETTI<3
Mi guapa fresa - Hihi hyvä, että muutkin tajuaa sen henouden päälle! :D
Lähetä kommentti