Onneloitumista ruusuisissa tunnelmissa ja kameraikävää

Saatiin hulluuskohtaus perjantaina kämppiksen kanssa ja viiletettiin Lidlin siidereiden innostamina Onnelaan. Me ollaan perinteisiä nelivitostyttöjä, mutta joskushan niidenkin tyttöjen täytyy tanssia pöydillä Kaija Koon tahtiin, right? Oli aika paljon ällöjä ihmisiä ja kevyttä lihatiskitunnelmaa, mutta onneksi nämäkin tekijät voi häivyttää taustalle parilla tequilapaukulla ja oikeasti nauttia olosta. Minun ensimmäinen suosikkilevyni oli kuitenkin Kaija Koon kasarilevy, joten ei se joukkoon sulautuminen niin vaivalloista ollut.

Tanssilattialle (lue tanssipöydälle) kanssani sukelsi uusi kukkamekkolöytö. Kiitos vaan sinä uskomattoman ihana ihminen, joka halusit luopua tästä viidellä eurolla. Istuu nimittäin täydellisesti ja vaikka värit eivät ole ihan ehtaa minua, ruusukuosi on söpönöpö. Kämppis surautti helmasta pois sellaiset viitisentoista senttiä, jotta pituus olisi enemmän passeli.

Oon taas vaihteeksi ihan myyty. Eihän mulla ollutkaan kuin muutamat tuhat kukkamekkoa jo ennestään henkareissa roikkumassa. Niin, mutta ei yhtään pinkkimustaa...

Etkoilu tapahtui Ultrastarin eli Singstarin ilmaisen pc-vastineen kera. Oon saanut vapun jäljiltä pikkuhiljaa ääntäni takaisin, joten onhan se must vähän luikauttaa pari veisua ennen baaria.



Mutta jotta elämä ei olisi helppoa kovin kyny, mutta rakas kamerani päätti sanoa sopimuksen lopullisesti irti. Arvatkaa vaan onko kevyesti sydäntä tykyttävää napsia mielissään kuvia ja sitten huomata, että tulos on tämä:

Aaaa. Oon ihan varma, että tarkemmalla katsomisella löytäisin sen Ringin kaamean pikkutytön tuolta pikselimössön seasta. Hyi yääk.

Eli eipä auta kuin hommata uusi kamera. Saiskohan Buenos Airesista yhtään halvemmalla jotain hyvää pikkukameraa. Järkkäri ois periaatteessa houkutteleva, mutta ei mulla taida olla tarpeeksi lihasmassaa sellaisen kuljettelemiseen. Pikkunäpsy riittää aivan hyvin näin kapoisilla kuvaustekniikoilla.

Mutta nyyh. Rip rakas Canonini. Olit kiva kaveri.